Muokkaa hakua
Pääsivu Media Oheistietoa Tutkimus ja julkaisut Tilastot Rahapolitiikka Euro Maksut ja markkinat Ura EKP:sssä
Hakuehdotuksia
Järjestä tulokset

Inflaation mittaaminen osana strategian uudelleenarviointia

Hintataso on helpompi pitää vakaana, jos inflaatiota eli hintojen muuttumista taloudessa voidaan mitata luotettavasti. Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi (YKHI) on tällä hetkellä sopivin mittari. Sen pitäisi kuitenkin myös vastata mahdollisimman hyvin ihmisten käsitystä hintojen noususta.

Siksi EKP:n neuvosto kannattaa omistusasumisen kustannusten liittämistä YKHI-indeksiin. Tämä vie kuitenkin aikaa. Siihen saakka YKHIn rinnalla käytetään muita mittareita, joissa huomioidaan myös omistusasuminen. Näin saadaan parempi käsitys siitä, miten hinnat taloudessa muuttuvat.

Miksi strategian uudelleenarvioinnissa käsiteltiin myös inflaation mittaamista?

Luotettavan inflaatio-mittarin avulla EKP pystyy hoitamaan tehtävänsä paremmin

EKP:n tehtävä on ylläpitää hintavakautta. Inflaatio eli se, miten nopeasti tavaroiden ja palvelujen hinnat ajan myötä muuttuvat, pyritään pitämään hitaana, vakaana ja ennustettavana.

Jotta voimme hoitaa tehtävämme hyvin, tarvitsemme luotettavan tavan mitata inflaatiota. Seuraamme satojen euroalueella tavallisesti ostettavien tavaroiden ja palvelujen hintoja. Tarkkailemme elintarvikkeiden, vaatteiden ja autojen hintakehitystä mutta myös matkapuhelinlaskuja, junalippuja ja vuokria. Tavoitteena on saada hyvä yleiskuva hintojen muuttumisesta taloudessa.

Miten inflaatiota mitataan euroalueella?

Parhaan kokonaiskuvan euroalueen hintakehityksestä saa EU:n tilastotoimiston Eurostatin kokoaman yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (YKHI) avulla. Indeksi kootaan seuraamalla 295 tavaran ja palvelun hintakehitystä jokaisessa euroalueen 20 maassa, eli se on kuin valtava ostoskori, joka kuvaa ihmisten kulutuskäyttäytymistä.

YKHIn avulla kartoitetaan hintojen muuttumista koko taloudessa, mistä on paljon apua EKP:n päätöksenteossa. Parhaitakin karttoja täytyy kuitenkin päivittää, jotta niihin voi luottaa. EKP:n käyttämän inflaatiomittarin on tärkeää olla uskottava ja luotettava. Tietojen on oltava vertailukelpoisia ja ajan tasalla.

Inflaation mittaamisessa on omat haasteensa

Hintavertailu voi olla hankalaa

Ei ole helppoa varmistaa, että inflaatiomittari on vaatimusten mukainen. Tavarat ja palvelut kehittyvät. Esimerkiksi uusi puhelin maksaa yleensä enemmän kuin edeltäjänsä. Hintamuutos ei kuitenkaan välttämättä johdu inflaatiosta vaan siitä, että uusi puhelin on aiempaa laadukkaampi. Vanhoja tavaroita ja palveluita korvataan yhä nopeammin uusilla innovatiivisilla tuotteilla, mikä vaikeuttaa vanhojen ja uusien tuotteiden hintavertailua. Nykyään on otettava huomioon sekin, että verkkokauppojen hinnat saattavat poiketa perinteisten myymälöiden hinnoista.

Omistusasumisen liittäminen indeksiin on haastavaa

Vuonna 2020 euroalueen maiden asukkaat kertoivat kantavansa huolta asumisen kallistumisesta. Asuntojen hinnat olivat tuolloin nousseet monissa euroalueen maissa jo jonkin aikaa, vaikka inflaatio oli hidasta. Inflaatiomittarimme ei tuonut kuitenkaan esiin kaikkia asunnon omistamisesta eli omistusasumisesta johtuvia kustannuksia.

Omistusasumisen kustannukset on toistaiseksi jätetty inflaation mittaamisen ulkopuolelle monestakin syystä.

Esimerkiksi omistusasujien määrä vaihtelee maan mukaan. Jos maassa on suuret vuokramarkkinat, inflaation mittaamisen kannalta on hyödyllisempää seurata vuokra-asuntotilastoja. Niiden perusteella voidaan arvioida myös omistusasumisen kustannuksia. Jos maassa on suuret omistusasuntomarkkinat, on hyödyllisempää seurata asuntojen myyntihintojen kehitystä.

Maiden väliset erot siis vaikeuttavat vertailukelpoisen inflaatiomittarin laatimista euroalueelle.

Inflaatiomittaria parannetaan koko ajan

Haluamme käyttää inflaatiomittaria, joka vastaa mahdollisimman tarkasti ihmisten käsitystä hintojen noususta. Siksi EKP:n neuvosto kannattaa omistusasumisen liittämistä YKHI-indeksiin. Tehtävä on kuitenkin vaikea ja vie oman aikansa.

Toistaiseksi inflaatiota mitataan vielä pääosin perinteisellä YKHI-indeksillä. Sen ohella seurataan kuitenkin myös muita inflaatiomittareita, jotka pitävät sisällään myös omistusasumisen kustannukset. Näin saamme paremman käsityksen siitä, miten hinnat taloudessa muuttuvat.

LUE LISÄÄ

Tarkastelussa inflaation mittaaminen ja sen arviointi

STRATEGIAN UUDELLEENARVIOINTI
Luettavaa aiheesta